Helsinki City Run 2010 juostaan jälleen ensi lauantaina 8.5. Suomen suurimpaan puolimaratoniin osallistuu tämä vuonna myös ennätysmäärä frendsiläisiä: yhteensä 13 juoksijaa.
" Tarkoitukseni oli viime vuoden rypistyksen jälkeen jäädä eläkkeelle puolimaratonarin hommista, mutta työkaveri sai ylipuhuttua mukaan tänäkin vuonna. Muutenkin juoksuporukka on kasvanut mukavasti viime vuoden 6:sta, on kiva lähteä kokeilemaan miten käy", kertoo keltaisessa ryhmässä starttaava integraatiokonsultti Jura Laakkonen.
HCR käynnistyy jälleen Olympiastadionin tuntumasta ja reitti kiertelee Helsingin puisto- ja merenrantamaisemissa. Tilaisuuteen osallistuu tänä vuonna yli 13 000 juoksijaa.
