Frends Technology käynnistää jälleen jokavuotisen asiakastyytyväisyyskyselyn. Kyselyn tavoitteena on kartoittaa asiakkaiden kokemuksia ja tarpeita Frendsin tuote- ja palvelukonseptien kehittämiseksi. Frends-asiakkaita kutsutaan mukaan verkkokyselyyn lokakuun aikana.
Tutkimus toteutetaan pakollisena osana Microsoft-kumppaniohjelmaa ja sen avulla varmistetaan kumppaneiden laatutaso maailmanlaajuisesti. "Frends on ollut Microsoft Gold - tason kumppani vuodesta 2005 lähtien ja tuon statuksen säilyttäminen edellyttää meiltä jatkuvaa teknistä kehitystä ja toimituksiin tyytyväisiä asiakkaita", kertoo Frendsin toimitusjohtaja Aino-Maija Fagerlund. "Tutkimus on tärkeä osa Frendsin asiakkuusprosessia ja sen tuoma palaute toimii ohjenuorana tulevan kauden tavoitteita asetettaessa."
Vuoden 2009 tutkimuksessa Frends paransi entisestään sekä tyytyväisyyslukujaan että sijoitustaan suomalaisten ohjelmistoyritysten vertailussa. 98 % asiakkaista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä Frendsin tuotteisiin ja palveluihin, kun taas suomalaisyritysten keskiarvo oli 92 %. Samoin 75 % asiakkaista koki Frends - tarjooman vastanneen heidän tarpeitaan hyvin tai erittäin hyvin, vertailuryhmän tuloksen ollessa 53 %. Tutkimuksen kokonaisvertailuarvo nousi Frendsin osalta 143:sta 165:en.
Tutkimus toteutetaan verkkokyselynä loka-marraskuun aikana ja sen toteutuksesta vastaa jälleen TNS Prognostics. Tuloksista tiedotetaan vuodenvaihteen jälkeen. Kaikkien yhteystietonsa antaneiden vastaajien kesken arvotaan "Illallinen kahdelle" - lahjakortti. Voittaja ilmoitetaan tutkimustulosten julkaisun yhteydessä Frends - kotisivuilla ja vastaajalle henkilökohtaisesti.
Lisätietoja: Aino-Maija Fagerlund, puh. 040 542 5731
