HiQ on solminut yhteistyösopimukset Tanja Poutiaisen ja Anja Pärsonin kanssa vuodelle 2011. Alppihiihtäjien edesottamuksia ja kulissien takaisia tapahtumia voi seurata helmikuisten Garmisch-Partenkirchenin MM-kisojen aikana HiQ:n oman tv-kanavan, Channel Q:n, välityksellä.
”Anja ja Tanja ovat menestyviä urheilijoita, jotka jakavat yrityksemme arvomaailman. He taistelevat saavuttaakseen päämääränsä ja nauttivat menestyksen mukanaan tuomasta ilosta. Yhteistyösopimuksemme pohjautuvat aina arvoihimme, mutta kumppanuuden tulee myös luoda todellista kaupallista hyötyä. Olen varma, että yhteistyömme on erinomainen asia niin asiakkaillemme, työntekijöillemme kuin myös HiQ:n yrityskuvalle", sanoo HiQ:n konsernijohtaja Lars Stugemo.

Reaaliaikaisia kisatunnelmia iPhoneen
HiQ.se-sivusto välittää Saksan Garmisch-Partenkirchenissa 7.–20. helmikuuta järjestettävien Alppihiihdon MM-kisojen aikana monipuolista materiaalia kulissien takaisista tapahtumista. Sivustolla seurataan Anjan Twitter-päivityksiä ja videoblogia. Lisäksi HiQ:n kehittämän iPhone-sovelluksen avulla voi seurata Anjan tunnelmia lähtöportilta reaaliajassa.
”Olen aina asettanut itselleni kunnianhimoisia tavoitteita ja tehnyt ahkerasti töitä ollakseni paras. On upeaa tehdä yhteistyötä HiQ:n kanssa, koska heitä ajaa eteenpäin sama halu menestyä. Yhdessä saamme varmasti aikaiseksi paljon”, sanoo kuusi olympia- ja yksitoista MM-mitalia alppihiihdossa saavuttanut Pärson.
Myös Poutiainen on iloinen yhteistyöstä HiQ:n kanssa.
"On hienoa työskennellä yhtiön kanssa, jonka tavoitteet ovat paitsi selkeät myös sellaiset, joihin voin samaistua.”
HiQ:n yhteistyö Pärsonin ja Poutiaisen kanssa jatkuu meneillään olevan alppihiihtokauden loppuun. Kevään aikana HiQ hyödyntää yhteistyötä teknillisten yliopistojen rekrytointikampanjoissa Suomessa ja Ruotsissa.
Lisätietoja
Peter Häggström, markkinointipäällikkö HiQ International, puh. +46 70 106 06 06
Jukka Rautio, toimitusjohtaja HiQ Finland, puh: +358 9 4355 860, +358 40-827 1142
HiQ
HiQ on tietoliikenteeseen ja vaativaan ohjelmistokehitykseen erikoistunut ICT-alan konsulttiyhtiö. Yritys on alansa johtava toimija ja sen kotimarkkina-alue on Pohjoismaat. HiQ työllistää yli 1000 henkilöä toimipisteissään Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa. HiQ:n osake on noteerattu Pohjoismaisen pörssin keskisuurten yhtiöiden listalla (NASDAQ OMX Stockholm midcap). Lisätietoja www.hiq.fi.
